Tänään oli kauan odotettu ja valmisteltu äitini pyöreiden vuosien juhlapäivä ja minä kipeä.
Olen todella vihainen, että miksi juuri nyt, miksi ei vaikka ensi yönä, mutta ei nyt, ei juuri nyt.
Mietin, kuinka riiteillä ja rituaaleilla on tärkeä paikkansa jäsentäessämme ihmiselämäämme. Ne kuljettavat eteenpäin ja niissä koettu yhteisöllisyys linkittää meitä omaan historiaamme, ihmisiin, yhteiskuntaan asioihin ja ilmiöihin. Ilossa ja surussa.
Minä olisin halunnut antaa nämä juhlat äidille lahjaksi. Sen panoksen minkä minä olisin voinut. Nyt en voinut. Siskoni Nanna tai mieheni pitävät puheeni ja nostattavat maljat, isäni puhuu oman puheensa, ruoka on varmasti hyvää, laulu raikaa, kaikki on kaunista ja ihmiset hyvällä mielellä. Kaikki hoituu. En ajatellutkaan ettei hoituisi mutta olisin halunnut olla elämässä nämä juhlat äidin rinnalla, meidän perheen kanssa. Nyt en ole ja se suututtaa niin, että itku tulee.
Voimaton olo pistää minut takaisin sängynpohjalle, näin nättinä en olekaan ennen sairastanut, tukka kammattuna, lisäripset ripsissä ja kynsilakat kynsissä. silti, satuttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos postistasi, on mukava saada sitä :)