Kohta 18

Kävin perjantaina katsomassa leffan koht1 18. Se oli loistava juuri tuon ikäkauden kuvaus. Ulkoisen kepeyden sisään kätkeytyi paljon syviä tunteita, haurautta ja elämisen oivaltamista. Nuoret tekivät loistavat roolityöt ja toi uskottavasti käsin kosketeltaviksi tunteet ja ajatukset. Huikean hieno, joskin äidin näkökulmasta myös rankka.
Miten sitä voisi silottaa lapsensa tietä? Ja kun kumminkaan ei voi. Tai voi sillä, että on rohkeasti vanhempi, käsittelee omat asiansa, ei itse häröile, on kaikella tapaa turvallinen ja ennakoitava. Sen enempää me emme voi tehdä. Varustamista on läpi elämän tehty ja siinä vaiheessa, kun irtiotto on radikaalimpaa ja syvemmälle menevämpää kuin ennen, voin vain nuorelleni vakuuttaa, että olen käytettävissä ja toivoen rukoilla myötätuulta siipien alle  

Elokuvan jälkeen sanoin miehelleni, että nyt on voimien keräämisen hetket, jotta jaksamme tulevat vuodet.