pesänrakentaja

Mietin ihmisiä jotka reissaavat ja muuttavat yhtenään, että jäävätkö he kaipaamaan asioita. Minä olen ihan mahdoton kiintyjä. Minusta on ihana tehdä pesä, asettua ja olla.
Aikanaan muuttaessamme pari kilometriä olin surullinen, kun lähikauppamme vaihtui. No selvisin siitä eroahdituksesta ja kiinnyin uuteen.

Toisen kotimme kulmiin olen tavattoman kiintynyt ja pidän siitä, että käyn samassa ruokakaupassa ja ostan ilman yhteistä kieltä läheisen leipomon ovensuusta milloin mitäkin. Pyydän omasta mielestäni yleensä leipää mutta saan  mitä sattuu takaisin. No meillä ei ole yhteistä kieltä, en todella tiedä mitä tämä ystävällinen vanha mummo puhuu, sillä olen kaikkia vähänkään osaamiani yrittänyt sönköttää. Tähänkin huvittavaan tapaan olen kiintynyt niin, että uskollisesti käyn siellä aamulenkkini päätteeksi.

Minusta on ihana kaivata tuttuja kulmia, ei uusia valloittamattomia seutuja.

Luulin olevani joskus toisenlainen, enemmän kiertolainen. Olisko se sittenkin ollut enmmän halua olla sitä? En tiedä, ehkä joskus olinkin. Katsoessani kuitenkin esimerkiksi aikaani ulkomailla, huomaan, että olen aina alkanut tekemään pesää. Minulla pitää olla kiintopiste ja turvapaikka, jotta voin tehdä seikkailuja.