Taiteessa on termi sekatekniikka, se sopii mielestäni elämään kokonaisuudessaakin. Jos rohkenee käyttää sekatekniikkaa voi lopputulos olla yllättävä, yllättävyydessäänkin juuri sopiva. Kaikkea tarvitaan: elämän kepeää ja höttöistä marenkia kuin myös kirpeää sitruunaakin. Tämä blogi on sekatekniikkaa kaikella tapaa. Läpikulkevana pohjavirtana kulkee kuitenkin huumorilla höystetty kiitollisuus.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

sinua siunata tahdon

Ystäväni on palaamassa pitkältä matkaltaan. Matka ei ehkä ole fyysisesti pitkä mutta henkisesti äärettömän pitkä. Hän oli jättämässä jäähyväiset rakkaalle äidilleen. Tilanne on ehkä ollut arvattavissa jo muutamien viikkojen ajan mutta lähtö on silti kaikessa lopullisuudessaan yllätyksellinen. Yllätyksellisyyttä on varmasti myös omassa itsessä viestin herättämät tunteet ja ajatukset. Hetki, jolloin rakas ihminen on poissa on niin voimakas, että monet ennalta ajatellut asiat menevät uusiksi. Se mikä tuo lohdun voi muuttua. Sosiaalisinkin ihminen voi haluta olla kuin kissa omassa rauhassaan, nuolla haavansa ja kerätä voimiaan uuteen alkuun. Toinen haluaa kuuntelijan surulleen. En tiedä mitä ystäväni haluaa, mutta tänään olen ajatelllut häntä koko päivän. Olen laittanut ruokaa ja leiponut hänelle.  Hellan äärellä, uunin lämmössä olen taukoamatta ollut rukouksissani hänen matkakumppaninsa. Käteni ovat valmistaneet ruokaa helpottaakseni hänen arkeaan. Mieheni on tehnyt heidän pihansa lumityöt. Emme tee niitä sen vuoksi, että saisimme kiitollisuutta. Ei, ei mitenkään sellaista.  Mieleeni nousee vanha kristillinen tapa siunata kätten päälle panemisella. se on kaunis ja voimakas elävä rituaali kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tänään olen siunannut ystävääni, en kätten päälle panemisella vaan leipoen ja laittaen ruokaa. Toivon hänelle lohtua ja helpotusta, toivon hänelle voimaa ja muistoista ammentamista ja mielessäni toivon, että häntä voisi kaikessa tässä helpottaa myös ajatus jälleennäkemisestä. Tyhjä risti kertoo voitetusta kuolemasta. Se ei poista surua mutta toivottavasti se voisi olla ajatuksena kuitenkin lohdullinen.

Terveisin M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos postistasi, on mukava saada sitä :)