Taiteessa on termi sekatekniikka, se sopii mielestäni elämään kokonaisuudessaakin. Jos rohkenee käyttää sekatekniikkaa voi lopputulos olla yllättävä, yllättävyydessäänkin juuri sopiva. Kaikkea tarvitaan: elämän kepeää ja höttöistä marenkia kuin myös kirpeää sitruunaakin. Tämä blogi on sekatekniikkaa kaikella tapaa. Läpikulkevana pohjavirtana kulkee kuitenkin huumorilla höystetty kiitollisuus.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kumpa vain oppisin...käyttämään kännykkääni!

Äitini kauan sitten varoitteli minua nuorista pojista. En arvannut, että varoitus oli tarkoitettu ihan koko loppuelämäkseni. Luulin, että äitini tarkoitti sillä jotakin poikain mielitekoihin liittyvää, mutta äitini on viisas nainen eikä säätänyt varoitusta sen tarkemmaksi. Olisi pitänyt uskoa. Silloin ja edelleen.
Monta sydänsurua olisin nuorena saanut ohitettua ja nyt vanhempana monta nöyryyttävää epätoivon hetkeä, jos olisin uskonut!
Puhelimeni hajosi. Meni kauppaan ja sanoin tarvitsevani puhelimen. Myyjä, tuo ystävällinen nuori poika, kyseli tarpeitani puhelimen suhteen. 
  1. Sillä pitää pystyä soittamaan.....ja laskuistani päätellen PALJON
  2. Sillä pitää pystyä lähettämään taukoamatonta tekstiviestivirtaa
  3. Sillä pitää päästä facebookiin ja sähköpostiin

Olin vaatimuksissani mielestäni kohtuullinen, toisin kuin he laskuissaan. No myyjä kertoi eri puhelinten ominaisuuksista ja sai minut vakuuttumaan nyt tämän nykyisen puhelimeni hienouksista mutta ennenkaikkea HELPPOUDESTA. "Tämä on ihan sika helppo".
Väärin, oi niin väärin oli mennä tuohon lankaan. Ensinnäkin, olisi minun pitänyt muistaa äitini oppi. ei olisi pitänyt uskoa nuorta poikaa. Se mikä on hänelle, aivan oikeastikin helppo ei näemmä ole minulle +-40 vuotiaalle lainkaan helppo.

Ystäväni kuuli samaisen myyjän esitelleen jollekin toiselle samaista puhelinta sanoen "tässä on ihan v&%#¤n paljon pelejä". Kiitos nuoren pojan tilanneälystä ettei käynyt minulle kauppaamaan samoilla ominaisuuksilla.  Listalleni kun nuo pelit eivät juuri kuuluneet, ei vaikka niitä olisi tuo nykyiseksi mittayksiköksi vakiintunut v#¤"!&.

Käyttöohjettahan ei kyseisiin aparaatteihin enää tule, koska kaiketi kaikkien älyllinen elämä on katsottu olevan sitä luokkaa, että käyttöjärjestelmät ovat asennettu aivojen loogiseen järjestelmään jo vauvaiän muskarien piilo opetussuunnitelmassa tms. Löysin nettisivuilta tanskan kielisen version. Voinen nyt paljastaa, että sattumalta tanska ei kuulu kielivalikoimani vahvimpiin kieliin tai sanotaanko etten ole vielä päässyt kyseiseen terminologiaan.

Toisaalta samapa tuo. Ystävällinen puhelinneuvonta ohjasi minut polulle josta löytyi suomen kielinen versiokin. Ei auta. Selkeästi etäisesti suomenkielisiä sanoja muistuttavia sanoja peräkkäin mutta joiden kokonaisuuden merkitys jää minulle mysteeriksi. Huokaus.

Puhelimen vastausnappi on kummallinen, en tiedä oikeasti pitääkö sitä hipaista vai painaa. Kumpikin toimii satunnaisesti, mutta ei silloin kuin tarvitsisi.

Olin tilaisuudessa jossa en olisi suonut, että puhelin soi ja laitoin puhelimen "omasta mielestäni" äänettömälle. No äänettömäksi melko äänekäs. Raivoisa pimputus alkoi kuulua käsilaukusta ja minä hätäpäissäni revin koko laukkuni siällön esille. Puhelimeni ei sammunut vaikka painoin mitä nappia hyvänsä.  Ei olisi auttanut vaikka olisin takonutkin sitä, sillä kyseessähän on super kestävä puhelin :)

Tämän pyhelimen ennakoivaa tekstinsyöttöä en kertakaikkiaan pysty ennakoimaan. Lähetin ystävälleni viestin, että mieheni ja poikani ovat matsissa. Sana matsissa muuttui naisissa ja samalla lauseen sisältö sai uuden avarakatseisemman sisällön, ihan tahtomattani.

Puhelin on oikeasti hieno ja hyvä ja otankin kaikki syyt omaan piikkiini, se on selvä. Haluaisin vain olla ilman opettelua siinä tilanteessa jossa kaikki toiminnot käyvät helposti ja osaisin näppärästi siirtyä palveluista toiseen. 

Tuskailin äidilleni tätä hienoa aläypuhelintani mutta hänen lakoninen kommenttinsa oli vain
"Sanoitko ÄLYpuhelin, no niin M, siinä olisi ilmeisesti pitänyt omistajallakin olla sitä"

Kiitos äiti opetuksista, nyt uskon ne  <3


P.S tervetuloa lukijoikseni Wihtori sekä Tiitiskä, teitte minut iloiseksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos postistasi, on mukava saada sitä :)