MUUTTO

Löydät minut jatkossa osoitteesta

www.terveisinmiret.blogspot.com

Tule matkaani mukaan myös siellä :)

terveisin M

Hätkähdyttävä ajatus

Katselin kaupan kassajonossa iltapäivälehtien otsikoita: "alkukesä lämmin". MITÄ? ALKUKESÄ?
Minulle ei ole juolahtanut mieleenikään, että kesä voisi olla viileä, sateinen ja kolea. Ei alku-, eikä loppukesä.

Olen ajatellut vain aurinkoa, merta ja kuumaa hiekkaa, en vettyneitä pyyhkeitä, kalisevia hampaita ja loputtomia sadepäiviä. EN mitään näistä. Onneksi sään ennustaminen on niin hankalaa ja siksi pitäydynkin vanhassa kokemuksessa. Kesä, koko kesä paistaa ja on kuuma.

Pokora

Jos tästä biisistä ei tule kesämielelle, niin ei sitten mistään. Sen myötä ajatukseni siirtyvätkin aivan välittömästi rantahiekkaan, linnunmaidon lämpöiseen veteen, surffirantaan, merestä ja auringosta ahavoituneeseen ihoon, auringonpolttamiin hiuksiin. Mistä sitten tulikin mieleeni, että nyt kiireesti tilaamaan itselleni auringonsuojakankaasta tehdyt housut. Lapsille ja miehelle jo rantavermeet ovatkin kunnossa mutta omani ovat selkeästi vielä hankkimatta. En ole tänäkään vuonna bikinikunnossa joten tässä tapauksessa "more is better" on todellakin better :)

Ihana, enteellinen sanonta

Virolainen sanonta "jos et ole tavannut ystäviäsi talvella, tapaat heidät kaikki kesällä Pärnussa" on ihana ja niin osuva. Tänään sisareni Nanna ilmoitti tulevansa kahdeksi viikoksi, veljeni perheen lapset tulevat Amerikasta asti viikoksi, anoppi sekä useat ystäväperheet ovat varanneet jo omat asunnot kesän lomia varten. Hienoa ja ihanaa. Me olemme koko kesän päivystämässä kaikki iltapäivät rantavahtitornin juurella. Sinäkin, joka tulet aivan yllättäin niin tulehan poikkeamaan meidän vakkaripaikassa. Viltiltä löytyy aina kulma ystävälle.

Titanic

Pidimme tyttöjen päivän, tyttäreni ja hänen ystävättärensä kanssa. Katselimme iki-ihanan Titanicin. Sen veroista rakkaustarinaa en ole valkokankaalta koskaan muutoin nähnyt. Elokuvan vanhan Rosien laudahdus jätti jo aikanaan minuun niin syvän muistijäljen, etten ole ole sitä unohtanut. Hänen silmissään oli tietämisen, salaisuuden ja hellien muistojen katse. Se katse silmissään hän sanoi "it supposed to be a ship of dreams and it was. It really was!" Titanic on täynnä riipaisevia tarinoita jotka kaikessa kauheudessaan ja traagisuudessaan ovat kuitenkin kauniita.

Titanic herätti oman elämäni vahvat tarinat mieleeni. Elokuvan Rosie sanoi muistavansa edelleen 84 vuoden päästä miltä tuore maali tuoksui, miltä näytti posliini, jota ei oltu käytetty jne.

Minä muistan miltä tuoksui Israelin kevät, vapauden kevät. Muistan yhden tietyn illan tuoksun jolloin katselin toiselta kukkulalta Jerusalemin valoja. Muistan kaneliteen maun ja tuoksun huumaavan ihanana, vaikken edes pidä kanelista. Muistan miltä tuoksui kalastajatorpan ranta eräänä tärkeänä syksyisenä iltana, kun olimme rannalla läpmärkinä. Muistan miltä tuoksui elokuun yö häittemme jälkeen.  Muistan ja haluan muistaa. Olen kirjoittanut kaikki ne päiväkirjaani, jota en ole sen jälkeen avannut. Ei minun tarvitse, ne tarinat ovat minussa.

Minun tarinani ei ole niin vaikuttava kuin Rosien mutta se on minun vaikuttavin tarinani. Tarinani rakkaudesta.
Olen onnekas, että olen saanut kokea rakkautta. Mieheni ei ole ensirakkauteni mutta hän on minun suurin rakkauteni. Olen hyvästellyt ensirakkauteni, tietäen, että rakkaus ei väliltämme loppunut vaan olosuhteet tekivät rakkauden elämisen liian vaikeaksi. En kokenut rumaa ja repivää eroa. Koin riipaisevan surun mutta tiesin, että tämä rakkaus jätti minuun pysyvän luottamuksen siihen, että minä olen ja tulen olemaan naisena jollekin korvaamaton, rakas ja ainutkertainen. Jatkoin matkaani ja tapasin myöhemmin miehen, jonka kanssa vain muutaman kuukauden jälkeen kihlauduimme ja alle vuodessa olimme naimisissa. Se varmuus siitä, että hyppy tuntemattomille vesille on kaiken sen arvoinen. Ajatellessani jo nyt nelikymppisenä elämääni taaksepäin, minä voisin sanoa elämästä kuin Rosie laivasta "It supposed to be a ship of dreams, and it was. It really was!

Riipaiseva suru

Tiesin tyttäreni saapuessa tallilta, että jokin on vinossa. Alakulo ja herkkyys oli käsinkosketeltavissa.
vain hetki kului ja pieni tyttö kapsahti kaulaani.

"Paras ystävä muuttaa pois"

Tämä ystävyys on ollut kuin taivaan lahja tytölleni. Kuukauden päästä hän hyvästelisi rakkaan ystävänsä.
Ystävän, jonka kanssa on ollut mutkatonta, helppoa, läheistä.
Ystävä, jonka kanssa sovitaan menot ja päällelaittamiset. Ystävä, jonka kanssa on leikitty hevostallia ja käyty tallilla. Ystävä, jonka olemassaoloon on voinut luottaa.
Ystävän olemassaolo on levollisuutta monella tapaa. Levollisuutta yhdessäollen ja levollisuutta yksin olossa, koska tietää ystävän olevan olemassa.
Yhtäkkiä asetelma on toinen.

Kuka on minun kanssani nyt koulussa? kenen kanssa kuljen kouluun? kenen kanssa olen koulun jälkeen?

Yhtäkkiä ei ole vastauksia, on vain kysymyksiä.

Rakas lintunen, en tiedä niihin vastauksia mutta minä olen kanssasi.
Pidän sinusta kiinni, itke surusi äidin olkapäähän.
Istun sänkysi reunalla ja kuuntelen.

Kuuntelen sen mitä haluat minulle sanoa.
Sanat ja sanattomuuden.

Minuun koskee, koska ymmärrän, että enää en voi puhaltaa pipiä pois.
Tässä murheessa voin olla tukenasi mutta pois en sitä saa.
Mutta olen kanssasi niin pitkään kunnes tulee hetki, jolloin aurinko jälleen paistaa.
Juuri nyt toivon, että syvällä sisimmässäsi on se luottamus, jonka varassa tiedät sen vielä paistavan.
Sen luottamuksen, sinulle lintunen, olemme aina halunneet elämästä välittää!

Vilinää ja vilskettä, rauhaa ja aikatauluttomuutta

Elämä on monella tasolla vilinää ja vilskettä. En ajattele olevani ollenkaan ainoa vilinän keskellä elävä, mutta ilmoittaudun vilinäkerhoon kuuluvaksi minäkin. Nautin siitä vilinästä, se on myönnettävä. Rakastan notkumista jalkapallokenttien laidoilla ja ratsastustalleilla. Niissä paikoissa minun hyväksyvät ja kannustavat silmäni ovat juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta kaiken sen vastakohtana rakastan pyhää joutilaisuutta. Sitä, kun ei tee mitään, on vain.

Elämämme Pärnussa on suuressa määrin juuri tätä. Päivän ohjelmaksi riittää hidas herääminen, pikkuisen pyykkiä, pikkuisen ruuanlaittoa, pikkuisen polkupyöräilyä, pikkuisen koiralenkkiä. Polkupyöräily suuntaa rantaan, johon suuri seurueemme rantautuu koko iltapäiväksi aina samaan, vakiopaikkaan. Vartiotornin juurelle. Siellä pyhä joutilaisuus on kunniassa. Siellä aika katoaa ja jäljelle jää vain oleminen. Kukin tekee sitä mitä haluaa. Poikani pelaa rantajalkapalloa sekalaisessa seurueessa koko rannalla oloajan. Jos käytte rannalla tiedätte, että se pieni paahtunut poika, joka sujuvasti jää kokoonpanosta toiseen on poikani. En tiedä mitä hän puhuu, ilmeisesti jalkapalloa, sillä kaikkien kansallisuuksien kanssa on tullut pieni herra tutuksi.

Tytöt kelluvat vedessä uimarenkaiden kanssa. Ihot veden rypistäminä he välillä tulevat kuivattelemaan rantahiekalla. Pienemmät nukutetaan ihanassa varjossa. Pyyhkeen alla on kelpo uinua, kun uneen on tuudittanut vieno merituuli ja äidin hellä silitys. Me aikuiset  edustamme pysyvyyttä. Edustamme eväskoria, rantavahtia ja huonoja juttuja. Mutta me olemme läsnä, kiireettä ja sata prosenttisesti. Olemme paikalla  ilman kellotusta, ilman velvollisuuksia tehdä sitä tai tätä.
Koska elämässä on mahdollisuus tähän? Ei koskaan jos sille anna mahdollisuutta. Silloin on uskallettava uskoa, että läsnäololla, paikoilleen asettumisella, olemisella on enemmän annettavaa kuin kaiken näkemisellä, valtavalla touhuamisella ja aikataulutetulla lomailulla
.
Itseasiassa uskon, että olemisen kautta silmäni aukeavat paljon suuremmalle näkemiselle. Se, että tulee kohdatuksi, kuulluksi, tulee itse kuulleeksi ja on ollut aikaa kohdata lähimmäinen ja siten tulee kokeneeksi läsnäolevan yhteyden jättää minuun jäljen
                                                       - Sinusta!
En voisi kuvitella mitään parempaa.